28 Nopeeta Faktaa

Keep Calm It's My Birthday

Synttäreideni kunniaksi listasin ikäni verran taas faktoja minusta.

1. Olen 159 cm pitkä

2. Minulla on kaksi tatuointia

3. Omistan silmälasit

4. Olen muuttanut elämäni aikana virallisesti kahdeksan kertaa

5. Minulla on yksi pikkuveli

6. Olen todella huono juomaan vettä

7. Minulla on ollut yhteensä seitsemän lävistystä, joista kolme ovat edelleen käytössä

8. Kengän kokoni on 36

9. Teininä osasin soittaa kitaraa

10. Minulla on emetofobia

11. Olen omistanut tähän mennessä kaksi asuntoa

12. Olen kihloissa avopuolisoni kanssa

13. Olen erittäin laiska urheilemaan

14. Vaadin itseltäni paljon

15. Rakastuin ensimmäisen kerran 15 vuotiaana

16. En jaksa istua saunassa pitkään

17. Olen todella huono kokki

18. Rakastan kesää

20. Minulla oli lapsena hammasraudat

21. Haluaisin tulevaisuudessa vielä opiskella

22. Olen käynyt kymmenessä eri maassa

23. En osaa neuloa

24. Olin 16-vuotias kun menetin ensimmäisen itselleni rakkaan ihmisen

25. Minusta käytetään lempinimeä Inski

26. Minulla on ruotsalaisia sukulaisia

27. Olen erittäin perso kaikelle makealle

28. vuotta sitten tällä päivämäärällä minä tein isäni vanhemmista Mummin ja Ukin <3

Näitä Kadun

Moni varmaan ajattelee, että elettyä elämää ei saisi katua vaan pitäisi aina keskittyä tulevaan. Ja osittain olenkin samaa mieltä tästä. Mutta itse ajattelen että ainakin omalla kohdallani jokaikinen asia jota kadun, on myös samalla jollain tasolla opettanut minua valtavasti. Ja tavallaan ilman näitä "oppeja" en ehkä ajattelisi elämästä samalla tavalla kuin nyt, tai osaisi tulkita omia syvällisempiä tunteita ja ajatuksia. En kuitenkaan kadu kyseisiä asioita sillä tavalla että ns. seilaisin synkissä vesissä näiden takia tai itkisin itseni uneen joka ilta 😂 

Nämä ovat ehkä enemmänkin sellaisia asioita, että;

"Jos pääsisin ajassa taakse päin niin...

...Panostaisin enemmän kouluun! 

Muistan kuinka aikuiset aina jaksoivat muistuttaa koulun tärkeydestä ja opintoihin panostamisesta, jotta tulevaisuudessa olisi paljon mahdollisuuksia. Ja niin kliseiseltä kuin tämä nyt kuulostaakin, niin he olivat oikeassa. En siis todellakaan ollut mikään hyvä oppilas koulussa, aineet jotka eivät kiinnostaneet tippaakaan (eli suurin osa lukuaineista) näkyivät yleensä huonoina arvosanoina todistuksessa. Nykyään mietin tätä asiaa yhä useammin, että miksen panostanut silloin kun ainut tehtävä oli istua 5x viikossa siellä koulun penkillä ja imeä itseensä kaikki se tieto mitä tunneilla tarjottiin. Ne kerrat kun oikeasti panostin tiettyyn aineeseen tai kokeeseen, pärjäsin aina hyvin!

...Kävisin säännöllisesti hammaslääkärissä.

Tässä on asia jota kadun todella, todella paljon! Ja asia jota en anna mahdollisille omille lapsilleni tapahtua. Minulla on aina ollut huonot hampaat, johtuen huonosta hammasluustosta sekä ahtaudesta. Koko pienen ikäni ravasin hammaslääkärissä, porattavana, hampaiden poistoissa, oikomishoidoissa, tarkastuksissa jne. Kun sitten koitti se maaginen hetki teini-ikäisenä, että pääsin viimein raudoista eroon, tein myös omavaltaisella päätöksellä lopun hammaslääkäri käynneistä. Vanhemmat maksoivat kaksi kertaa peruuttamattoman ajan sakon, jonka jälkeen isä suuttui ja vastaanotto hoitaja soitti minulle ja käski varata aikaa sitten kun minulle parhaiten sopii. Ilmeisesti olin sitten aika kiireinen. En myöskään koskaan kertonut kenellekään kuinka paljon pienenä pelkäsin ja myöhemmin ahdistuin näillä käynneillä. Sitten meni liian monta vuotta. Aivan liian monta. Kun viimein liki 10 vuoden jälkeen sain itseni pakotetuksi hammaslääkärille ylitsepääsemättömän kivun takia, oli remontti lista pitkä. Eikä teini-iässä syntynyt ahdistus ollut hävinnyt mihinkään, se oli korkeintaan kasvanut ja yltyy nykyisin joka kerta jo odotushuoneessa paniikkikohtaukseksi. Joten ihmiset, uskaltakaa puhua avoimesti lääkärille mikäli teitä ahdistaa tai pelottaa
ja ennen kaikkea KÄYKÄÄ HAMMASLÄÄKÄRISSÄ 💛

...Jatkaisin jalan kuntouttamista. 

Ajoin 15-vuotiaana surullisen kuuluisan mopokolarin. Vasen polvi sai kolarissa sen verran osumaa, että leikkauspöydällä vierähti viitisen tuntia ja jalkaa kuntoutettiin fysioterapeutin kanssa puolisen vuotta sekä opeteltiin uudelleen kävelemään.  Tänä päivänä jalkaa koristaa polven ympärillä kaksi isoa leikkaus arpea, jotka kesäisin loistavat valkoisina viiruina ruskettuneella iholla. Lisäksi saan kolarista muistutuksen joka päivä, kun yritän vaikka olla kyykyssä, kävellä reippaammin tai päästä polvilleni. Jalka on jäänyt sen verran jäykäksi, ettei sillä niin vaan enää mennäkkään nopeasti erilaisiin asentoihin. Polvillani en kykene olemaan juuri ollenkaan ja syväkyykkyyn en ole päässyt enää kolarin jälkeen. Myös juoksuharrastus loppui tuohon syyskuiseen sunnuntai iltaan vuonna 2016. Jos olisin ollut fiksu 15-vuotias, olisin tietenkin jatkanut aktiivisesti jalkani kuntouttamista pakollisen fysioterapia jakson jälkeen. Mutta ei, ilmeisesti minun oli silloin tärkeämpää notkua kavereiden kanssa R-kioskin kulmalla tai pussailla poikaystävän kanssa, joten mitä nyt yhdestä jalasta? 

...En hakisi kampaajaksi.

Totuushan on se etten koskaan haaveillut parturi-kampaajan ammatista. Minulla ei oikeasti ollut minkäänlaista ideaa 15-vuotiaana siitä, että mitä mahdollisesti haluaisin isona tehdä. Kaksi viikkoa ennen hakuja juttelen mummoni kanssa asiasta ja hän heitti idean kampaajan ammatista. Itse en ollut kyseistä alaa edes tullut ajatelleeksi. Niinpä sitten mummon innostamana päätin hakea ammattikouluun opiskelemaan hiusalan perustutkintoa. Ja koska keskiarvoni oli rimaa hipoen se mitä kouluun vaadittiin, oli peruskoulumme opinto-ohjaaja sitä mieltä, etten tulisi koskaan pääsemään opiskelemaan kyseistä alaa. Mutta niin vain valmistuin kuitenkin keväällä 2010 parturi-kampaajaksi. Ikävä kyllä jo toisella luokalla ammattikoulussa minulle oli tullut selväksi, etten todellakaan ollut omalla alallani. Jos nyt saisin päättää uudestaan tuon perukoulun jälkeisen koulutuksen, olisi se jotain aivan muuta. Niin tai näin, koen silti saaneeni tuolta kolmen vuoden koulutaipaleelta myös paljon hyvää elämään. Esimerkiksi jos en olisi vuonna 2007 lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, en olisi koskaan tavannut yhtä parhainta ystävääni 💜

...En olisi niin sinisilmäinen.

Välillä tuntuu etten tunnista itseäni ollenkaan, kun joskus mietin kuinka hölmö ja sinisilmäinen sitä onkaan ollut toisten ihmisten suhteen. Tähän asiaan silmäni avautuivat kunnolla oikeastaan vajaat pari vuotta sitten. Heittäydyttyäni sinkuksi olin kuitenkin samaan aikaan niin hukassa itseni kanssa, että ripustauduin hyvin paljon muihin ihmisiin. Keräsin koko ajan ympärilleni uusia ihmisiä, jotta sain lisää kavereita ja kokemuksia elämääni. Tuli ohikiitävä hetki kun keskellä silloista epävarmaa tunne myrkyistä elämääni tunsin muka kuuluvani johonkin porukkaan. Jaoin elämästäni todella paljon olemalla oma_avoin_itseni. Liiankin avoimesti saatoin uskoutua ja kertoa omistani asioistani yhtäkkiä elämääni tupsahtaneille uusille "ystäville". Sitten tapahtui jotain, mikä muutti asioita ja yhtäkkiä en kelvannutkaan enää kenellekkään näistä uusista ystävistä. Se tuntui tapahtuvan niin yhtäkkiä, että minusta tuntui siltä kun olisin menettänyt todella ison osan elämääni. Se suru ja henkinen paha olo, joka tuosta tilanteesta itselleni aiheutui, kun en ymmärtänyt tai kukaan ei kuunnellut teki minusta hetkellisesti erittäin katkeran. 

Nyt kuitenkin jälkikäteen olen ymmärtänyt tämänkin asian olleen vain ja ainoastaan positiivinen. Opin elämän realiteetit, mitkä asiat ovat sallittuja, mitkä asiat kannattaa jakaa, kehen kannattaa luottaa ja mitä tarkoittaa sanonta; "Ei se määrä, vaan se laatu". Ymmärsin miksi ne harvat mutta äärettömän tärkeät ihmiset ovat edelleen osa elämääni ja oikeasti niitä rakkaimpia ystäviäni. Heistä jaksan olla joka päivä kiitollinen.

...En olisi aina niin avoin.

Niin kuin jo edellä hieman aiheesta mainitsin, on tämä myös asia mitä tulee usein mietittyä. Näin jälkikäteen elämää taakse päin miettiessä, on matkalle mahtunut monen monta ihmistä joille ei välttämättä olisi tarvinnut niin avoimesti kertoa omia asioita. Toisaalta onhan se tavallaan huvittavaa, että ihmiset jaksavat jauhaa MINUN asioistani pientä värikynää käyttäen. Turhan usein sitä törmää itselleen uusiin ihmisiin jotka tuntuvat tietävän vähän liikaa asioitani. Heidän niitä selittäessään itselläni ainut ajatus joka päässä pyörii on että; "Kenenköhän kanssa minun on kunnia tässä juuri nyt keskustella?!"

Itse uskon vahvasti että kaikilla asioilla jotka tapahtuu tai kaikki ihmiset joita elämässä kohtaa - on jokin tarkoitus. Näitä ei pidä silti liikaa tai väkisin miettiä. Jos ihminen osaa vaan olla tarpeeksi syvällinen niin asiat tupsahtavat mieleen mitä yllättävimmissäkin tilanteissa. Yhtäkkiä kesken jonkun muun jutun, saatat keksiä miksi juuri joku tietty asia on tapahtunut aiemmin, tai miksi olet kohdannut jossain kohtaa elämää jonkun tietyn ihmisen.  

Itseään kannattaa opetella kuuntelemaan.

Lihaa vai Kasvista?

Viimeisen parin vuoden aikana olen saanut monen monta kertaa selittää ihmisille, että miksi itse syön pääsääntöisesti kasvisruokaa luokittelematta itseäni kuitenkaan kasvissyöjäksi. Välillä jopa huvittaa se, etteivät ihmiset tahdo ymmärtää etten henkilökohtaisesti pidä lihasta, vaan aina yritetään asiasta tehdä jollain tapaa eettinen päätös. Mutta niin yksinkertaista se kuitenkin vain on, itse en vain juurikaan tykkää lihasta, en sen koostumuksesta tai mausta. Piste.

En ole oikeastaan koskaan pitänyt. Jo pienenä kaikki liharuuat ällöttivät, ja jauheliha oli suurin piirtein ainut mitä suostuin syömään. Karjalanpaistit, kyljykset, pihvit, lihapadat ja kastikkeet eivät tehneet kauppaansa meikäläisen lautaselta. Sain kuulla valituksia siitä miten lautanen ei ollut koskaan tyhjä, aina reunalta löytyi koskemattomia lihan palasia ja lause "Mutta kun en tykkää" soi varmaan vieläkin vanhempieni korvissa. Näistä asioita saatiin vääntää aikoinaan kotona monet kerrat.

Reilu pari vuotta sitten pitkän parisuhteen päätyttyä alkoi kokonaan uusi aikakausi ja asuin yksin. Tajusin ensimmäistä kertaa että minun ei ollut pakko enää miettiä joka päivä mitähän se toinen haluaisi kotona syödä. Havahduin myös siihen että kaupasta tarttui yhä useammin mukaan enemmän kasviksia ja kerta kerralta vähemmän lihaa. Kun aloin oikein kunnolla pohtimaan tätä asiaa niin mietin että miksi minun olisi oikeastaan enää edes pakko syödä lihaa jos en niin välttämättä halua? Makkarat ja nakit olivat jääneet pois ruokalistalta jo vuosia sitten, kun isäni kerran luki ääneen tarkan tuoteselosteen eräästä paketista. Tänä päivänä kauppojen hyllyiltä löytyy myös monenlaisia niin sanottuja"lihankorvikkeita" ja some on onneksi pullollaan erilaisia kasvisruoka reseptejä, eli pelkän salaatin varassa ei tarvitse elää. Nämä valmisteet antavat paljon vaihtoehtoja ja monipuolisuutta ihan ilman sitä lihaakin. Useimmiten omalta lautaseltani löytyy jotain seuraavista; 

- Härkis

- Nyhtökaura

- Oumph suikaleet

- Tumma soijarouhe 

- Muru kaurajauhis

- tai erilaiset kasvispihvit/pyörykät

Meidän pakastimesta löytyi nyt Elovenan muru kaurajauhista sekä Nyhtökauraa.
Tumma soijarouhe on kuivattua, joten se säilyy myös pitkään.

Kaikki ovat helppoja valmistaa sekä useimmista löytyy jo erilaisia valmiiksi maustettuja vaihtoehtoja. Osa tuotteista myydään jo valmiiksi pakastettuna, ja loput voi huoletta lykätä kotona pakastimeen, jos et halua valmistaa tuotetta heti tai viimeinen käyttöpäivä alkaa lähestyä uhkaavasti. Soijarouhetta meillä on kaapissa aina, sillä sen lisäksi että se on kuivattua ja todella riittoisaa, siitä saa myös älyttömän nopeasti valmistettua erilaisia ruokia. Soijarouheella korvaa esimerkiksi helposti jauhelihan vaikkapa tomaattikastikkeeseen! Toki soija on tuote joka jakaa paljon mielipiteitä makunsa puolesta. Täytyy silti sanoa, että useamman valmistus kerran jälkeen eroa ei edes huomaa ja hyvin maustettuna makua saa helposti peitettyä mikäli se liikaa häiritsee 😉 Tofua olen yrittänyt valmistaa useasti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Se on tuote joka ei vaan niin sanotusti "Sovi suuhun", eikä siksi löydä tietään enää meidän ostoskoriin.Yllä mainittujen lisäksi markkinoilta löytyy vielä pitkä lista vaihtoehtoja, eli nämä eivät suinkaan ole ainoat, mutta meillä silti kuitenkin eniten käytetyt tuotteet. 

Viime kerralla tomaattipasta kastikkeen
joukkoon sujahti edellisen illan loput
tapakset; artisokkaa, oliiveja, tomaattia
sekä grillijuusto kuutioita.

Pizzan täytteeksi käytän usein mm. tuoreita sieniä,
paprikaa, tomaattia, mozzarellaa, pestoa, oliiveja,
aurajuustoa ja joskus jopa maissia!

Hampurilaisissa korvaan pihvin aina isolla,
tuoreella herkkusieni viipaleella. Pannulla
paistettuna sienestä tulee suussa sulava!

Miksi en sitten kuitenkaan ole kokonaan kasvissyöjä? 

Vastaus on varmaan siinä etten halua kieltää 100% itseltäni mitään. Tietoisesti olen myös jättänyt väliin teurastamoiden kauhuvideot, joiden ansiosta useammat ovat jättäneet lihan kokonaan. En ole miettinyt asiaa eettisistä, vaan ihan puhtaasti vain itsekkäistä näkökulmista. Eli jos en pidä, en syö, koska voin itse päättää niin. Mutta en halua myöskään olla se "hankala" vieras, joka on otettava huomioon ja jolle on aina valmistettava omat ruuat. Tässä kohtaa haluan kuitenkin vielä tarkentaa, etten missään nimessä halua ilkeästi osoittaa sormella kasvisruokailijoita tai vegaaneja, että he olisivat jotenkin "huonoja" vieraita valintojensa takia. Mutta koska en itse kieltäydy lihasta täysin, niin en myöskään vaadi muilta itseäni varten niin sanotusti "erityiskohtelua" ruuan suhteen. Teen yleensä valinnan itse aina fiiliksen ja tarjonnan mukaan. Se että en tykkää ei kuitenkaan tarkoita ettenkö voisi syödä, jos muuta ei ole tarjolla. Harvemmin kuitenkaan tulee vastaan tilanteita jolloin ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin liha. 

Yksi syy on myös tottakai avopuolisoni, joka syö ja suorastaan rakastaa lihaa. Meillä kotona päätetään ruuasta aina yhdessä. Jos mies haluaa lihaa, hän tottakai saa sitä. Kunnioitan myös suuresti sitä, ettei hän tee ongelmaa syömisistäni ja suostuu itsekin syömään kasvisruokiani viikoittain. 

Ja sitten tietysti on niitä harvinaisia kertoja kun alkaa kamalasti jostain syystä tehdä mieli vaikka juustohampurilaista. Nykyään kuitenkaan harvemmin tulee tälläisiäkään mielitekoja. Useimmiten (silloin joskus kun eksytään) ostan pikaruokaloistakin lihattomia vaihtoehtoja, joita on nykyisin tosi kivasti tarjolla! 

Never say never- pätee kuitenkin myös tässä asiassa. Eihän sitä tiedä jos joku päivä vaikka päätänkin, etten enää koske lihaan ollenkaan.Mutta esimerkiksi vegaania minusta ei saisi ikinä! Maitoa en ole juonut enää 15 vuoteen, mutta juustoja rakastan yli kaiken ja ehkä jopa hieman liikaakin. Kaloista myös lohi sekä kuha ovat suurta herkkua, joten niistäkään en olisi valmis luopumaan.

Olen siis tyytyväinen tähän valinnan vapauteen joka minulla on, ilman että itse lokeroisin itseäni mihinkään tiettyyn kategoriaan. 🙏

Jokapäiväistä Ihonhoitoa

Jokapäiväinen ihonhoito ei ole aina ollut itsestään selvää tai kuulunut arkirutiineihini. Havahduin tähän tosi asiaan vähän vajaat kolme vuotta sitten. Pinta kuiva iho hilseili kasvoilla ja sai meikin näyttämään läntikkäältä.  Suihkun jälkeen iho oli punaisen kirjava ja kiristävä. Varsinkin talvella iho tuotti ongelmia ja pakkaset vain pahensivat asiaa. Mutta koska iho oli muuten hyvässä kunnossa, enkä juuri koskaan ole joutunut kärsimään esimerkiksi finneistä tai muista näppylöistä, olin antanut asian olla.

Olin siis 25 vuotias, enkä ollut juuri koskaan käyttänyt suihkusaippuaa, vettä ja markettien rasvoja ihmeempiä tuotteita kasvoillani. Tähän asiaan kaipasin muutosta.

Noin neljä vuotta aikaisemmin olin ystäväni kautta tutustunut Mary Kay meikki tuotteisiin. Sieltä löysin itselleni meikkivoiteen joka on edelleen suosikkini vielä tänäkin päivänä! 

Kun sitten päätin kerrankin panostaa ihonhoito tuotteisiin, oli merkki valinta helppo. Otin yhteyttä Mary Kay konsulttiini, jolta olin aina tarpeen tullen tilannut lisää suosikki meikkivoidettani. Sovittiin kahden keskinen ihonhoito tilaisuus jo heti samalle viikolle.

Ihonhoito konsulttini saapui meille kotiin sovittuna ajankohtana ja kävimme yhdessä tarkasti läpi ihoni silloinen tilanne ja sen tarpeet. Itselläni kriteerit olivat hyvin yksinkertaiset: 

ei miljoonaa purkkia, ei odottelu aikoja. 

Ihonhoidon tuli siis olla nopeaa ja huomaamatonta, sillä en ole ihminen joka jaksaisi joka aamu sekä ilta käyttää aikaa tunti tolkulla kasvojen hoitoon.

Pääsin itse kokeilemaan tuotteita, jotta sain tuntea niiden vaikutuksen omilla kasvoillani saman tien. Sen lisäksi että pääsin ilmaiseksi kokeilemaan tuotteet, sain samalla myös opastuksen "kädestä pitäen" tuotteiden käyttöön sekä kattavan infon tuotteiden vaikutuksista.

Kyllä, kaiken tämän olisin voinut myös lukea pikaisesti purkin taakse liimatusta käyttöohjeesta ja tehdä luultavasti kuitenkin jotain väärin. Mutta olen 100% varma, etten olisi vakuuttunut ja innostunut käyttämään näitä tuotteita jos en olisi saanut tätä henkilökohtaista hemmottelu hetkeä.

Ihastuin Mary Kay:ssä välittömästi sen helppouteen ja raikkauden tunteeseen joka jää iholle jokaisen hoitokerran ja tuotteen jälkeen. Lisäksi tuotteet riittävän todella pitkäksi aikaa! Itselläni joka päiväisessä käytössä olevat tuotteet kestävät jopa 4kk-5kk! Mary Kay:ssä parasta on myös se, että yritys haluaa pysyä aina ajanhermoilla. Koko ajan kehitetään lisää ja uutta, tutkitaan enemmän ja keskitytään tekemään asiakkaille parasta. Tuotteet ovat tehty aina ihotautilääkäreiden ja asiantuntijoiden kanssa, jotta ne ovat turvallisia ja niihin voidaan luottaa.

Tällä hetkellä itselläni joka päiväisessä käytössä on Mary Kay:n uusin ihonhoito setti, TimeWise 3D.

Joka päiväiseen käyttöön tarkoitetun setin saa joko kuivalle/normaalille tai rasvoittuvalle/sekaiholle. Itselläni on jälkimmäinen setti, sillä vaikka kasvojeni iho on pintakuiva, se silti rasvoittuu myös herkästi varsinkin silloin kun iholla on meikkiä. 

Puhdistusaine, Yövoide, Päivävoide & Silmänympärysvoide

* Puhdistusaine poistaa liiallista talia, kuitenkaan kuivattamatta ihoa. Koostumuksessa on mukana kevyesti kuorivia hiukkasia, jotka poistavat kuollutta ihosolukkoa. 

Setti sisältää kaksi kosteusvoidetta:
* Harmaa on yövoide joka antaa iholle antioksidantteja, nuorekasta hehkua sekä tukee ihonpuolustusjärjestelmää.

*Vaalenpunainen on päivävoide joka kosteuttaa ihoa 12 tunnin ajan ja suojaa ihoa UVA sekä UVB säteilyiltä.

*Silmänympärys iholle on myös oma rasvansa, sillä silmien alueen iho on paljon ohuempaa kuin iho muualla kasvoissa. Tämä voide sopii minulle loistavasti sillä se torjuu tummia silmänalusia, turvotusta, hienoja juonteita sekä kirkastaa silmänympärys aluetta. 

Kaikkia tämän setin tuotteita voidaan käyttää aamuin-illoin ja mikä parasta, puhdistukseen ja kosteutukseen ei mene paria minuuttia kauempaa! Ajan mittaan olen hommannut itselleni lisää tuotteita ja mikä parasta, innostunut pitämään ihostani parempaa huolta! Nykyisin kaikki ihonhoito tuotteeni ja suurin osa meikeistäni (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) ovat Mary Kay:n, enkä usko että merkki tulee siitä ihan heti muuttumaan 💋

Rentouttava Viikonloppu

Mies ja koira saivat väistyä appivanhempien hellään huomaan, kun vallattin perjantaista-sunnuntaihin meidän koti ystäväni kanssa. Mikä olisikaan parempi tapa rentoutua viikonloppuna?! 

Ihan yllättäen ei tätä ideaa tietenkään saatu, vaan suunnitelmia oli kehitelty etukäteen jo lähes kuukauden päivät. 

Parasta oli se ettei ollut kiire mihinkään. Saatiin puhua juuri niistä asioista mistä haluttiin ilman että tarvitsi miettiä kuuleeko kukaan muu meidän juttuja, eikä tarvinnut koko ajan miettiä onko koira ollut liikaa yksin kotona, päässyt tarpeeksi käymään ulkona tai saanut ruokaa. Sen sijaan viikonloppu piti sisällään paljon naurua, shoppailua, rentoutumista, paljonpaljonpaljon hyvää ruokaa ja juomaa, herkkuja unohtamatta 😇

     Lauantain sää houkutteli meidät kävellen keskustaan ja matkalla tuli napattua myös muutama kuva tuon ihanan valoilmiön inspiroimana. Muutamia vuosia sitten tykkäsin kuvailla itse paljonkin, mutta jossain vaiheessa harrastus kuitenkin hiipui, sillä iso järjestelmäkamera oli, varsinkin matkoilla, hankala pitää mukana. Nyt olen kuitenkin ystävän kautta löytänyt tämän harrastuksen uudestaan, ja hänen kauttaan oppinut myös kiinnittämään yksityiskohtiin enemmän huomiota, jolloin kuvista saadaan tottakai vielä enemmän irti. Olen aivan innoissani siitä, kuinka paljon minulla onkaan vielä opittavaa aiheesta, enkä malta odottaa että pääsen testaamaan kaikki päässäni vellovat ideat. 

Parasta keväässä on ehdottomasti aurinko..

..sekä sulat ja kuivat kadut!

Olen jo useana vuonna harkinnut panostavani kunnon aurinkolaseihin, sitä kuitenkaan toteuttamatta. Joka kevät olen sortunut ostamaan uudet aurinkolasit jotka ovat olleet mallia H&M tai Gina Tricot, ja jotka sitten ovat olleet liian löysät, vinot, hankaavat, painavat, tai väärän malliset. Eli siis halvat. Loppujen lopuksi yhä useammat lasit ovat myös hajonneet käsiin. 

Nyt tämä shoppailu reissu kuitenkin tuotti tulosta ja sain kuin sainkin itselleni uudet kunnon aurinkolasit, jotka toivottavasti kestävät useamman vuoden.

Aluksi en meinannut millään löytää mitään sopivia, mutta sitkeän etsinnän jälkeen käsiin valikoitui kolmet mallit. Kaikki erilaisia. Tietysti.

Oltiin vaikean valinnan edessä, sillä ihan niin isoa kukkaroa ei minultakaan löytynyt että olisin voinut ostaa ne kaikki, vaikka mieli olisi kovasti tehnytkin. Onneksi en ollut ostoksilla yksin ja saatiin ystävän kanssa valikoitua myyjän avustuksella juuri minulle sopivat aurinkolasit. Päädyttiin suht klassisiin Ray Ban merkkisiin aurinkolaseihin, jotka olivat tarpeeksi tummat, sirot ja naiselliset. Ja mielestäni valinta oli kyllä aivan täydellinen! Lasit sopivat vaikka minkä tyylisiin asukokonaisuuksiin - koiran kanssa lenkkeilystä tyylikkään siistiin kokonaisuuteen. 

Ruoka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan
i h a n a a 

Shoppailun jälkeen nautittiin pahimpaan nälkään hieman tapaksia, sillä aikaa kun uuniin sujahti jätti hitiksi noussut uunifetapasta. Itselläni ennakkoluulot tätä pastaa kohtaan olivat samat kuin aikanaan suuren suosion saavuttaneeseen avokadopastaan; Miten se muka voi olla niin hyvää?

Mutta niin vain oli taas kerran todettava että, kyllä, yksinkertainen ja erittäin helppo voi olla myös älyttömän maukasta ja suussa sulavaa! Pohja ohjeeksi käytettiin Liemessä blogin reseptiä, sitä hieman muokaten. Sekoitin itse oliiviöljyn joukkoon Harissa maustetahnaa sekä valkosipuli murskaa. Seoksella saatiin kunnolla mausteita ja makua fetan sekä tomaattien sekaan, eikä tarvinnut alkaa erikseen pilkkomaan chiliä joukkoon. Kaupasta oli valitettavasti basilika päässyt loppumaan, joten tuoreeksi yrtiksi pastan kaveriksi meillä valikoitui oregano. 

Kesää jo innolla odottaen tehtiin vielä ihanan raikkaat, perinteisesti ilmeisesti aloittelu drinkkeinä toimivat, Aperol Spritzit. Sen lisäksi että juoman pelkkä väri tekee siitä todella mehukkaan näköisen, se on myös älyttömän helppo ja nopea valmistaa! 

Drinkkien saattelemana päädyimme haaveilemaan mahdollisesta tulevan kesän Italian matkasta, joka on ehdottomasti tämän vuoden toteutettavien asioiden listan kärki päässä!

Viikonlopun kruunasi tietysti sunnuntai-aamun itse tehty, pitkä ja runsas brunssi kuohuviinin kera, tottakai! Pieni luksus arjen keskellä on ihanaa piristystä, eikä se aina vaadi sitä että pitäisi lähteä johonkin, tehdä jotain erityistä tai päästä valmiiseen pöytään. 

Vaikka matkustelu ja hotelli aamiaisetkin ovat välillä todella tervetullutta vaihtelua,  pidän itse silti jopa ehkä enemmän siitä, että saan aamulla nukkua pitkään omassa sängyssä ja nauttia sen jälkeen runsaan ja maittavan aamiaisen (tai brunssin koska yleensä nukkuminen vapaa-aamuina venyy pitkälle) kaikessa rauhassa, kelloa vilkuilematta. 

Veriappesiinit ovat nyt parhaimmillaan! Ne olivat niin
mehukkaita, että mehun puristi pelkin paljain käsin ja
väri lasissa oli aivan mieletön. NAM.

Motivaation Puute

Kun jokunen vuosi sitten rustailin työhakemusta kuvailin itseäni seuraavilla sanoilla;

Iloinen

Sosiaalinen

Positiivinen

Joustava

Reipas

Kunnianhimoinen

Ahkera

Kyllä, silloin olin kaikkea tuota. Ja olen edelleen - silloin kun olen jossain muualla kuin töissä. 

En ole ihan varma, että missä välissä tämä tapahtui. Tiivistettynä ehkä siinä vaiheessa, kun elämä muuttui muutenkin yhtäkkiä. Tuli ero, piti itsenäistyä ja oppia olemaan yksin. Tai niin olisi pitänyt tehdä. Sen sijaan että olisin käsittelyt eroa sen enempää, siirsin asian mielessäni syrjään ja pidin itseni  pirun kiireisenä koko ajan. Minulla oli aina sovittuna jotain tekemistä, töitä, tapaamisia, ystäviä, juhlia, harrastuksia, tapahtumia tms, ettei vaan olisi tarvinnut olla yksin. Yksin omien ajatusteni tai tunteideni kanssa. 

Sitten tulikin muutto Helsinkiin, joka itsessään oli jo iso ja mullistava muutos, mutta vielä sen myötä tapahtui asia mitä olin melkein vuoden päivät väistellyt. 

Olin yksin. 

Koko sosiaalinen elämä, harrastukset, perhe, ystävät ja hyvän päivän tuttavat (joihin oli helppo turvautua jos liikaa alkoi olla omaa aikaa), kaikki jäivät edelliselle paikkakunnalle. 

Siinä tilanteessa oli pakko alkaa käsitellä omia tunteita ja omaa itseäni.

Meni siis kokonainen vuosi itsenäistymiseen, itseni tutkimiseen ja itseluottamuksen kasvattamiseen. Enkä kadu siitä vuodesta päivääkään. Se oli paras mahdollinen asia mitä siinä tilanteessa pystyin itseni vuoksi tekemään. Lisäksi sain ylitiöpäisen kasan kavereita ja matkan varrelta mukaan tarttui pari uutta ja korvaamatonta ystävää. Tämän kaiken seurauksena olin vahvempi ja itsenäisempi. Olin valmis antamaan parisuhteelle uuden mahdollisuuden ja elämä alkoi pikku hiljaa viiveellä rakentua uuteen paikkaan.

Seuraavan vuoden elin uudelleen rakennetulle parisuhteelle, silti lujasti kiinni pitäen omasta vahvasta itsenäisyydestäni ja ystävistäni. En halunnut toistaa samoja vanhoja virheitä henkilökohtaisessa elämässäni uudestaan.

Kuitenkin, kaikkien näiden muutosvaiheiden keskellä tein töitä. Koko ajan, tuolla samalla tarmolla kuin aina ennenkin. Tai niin ainakin omasta mielestäni tein, yritin ainakin parhaani. En halunnut antaa henkilökohtaisen elämän vaikuttaa työpanokseeni. Siitä en ole varma vielä tänäkään päivänä että onnistuinko silloin? Peitinkö tarpeeksi ja olinko edelleen hyvä ja tehokas työntekijä? Ja oliko se edes järkevää?

En koskaan ois uskonut että työ voisi saada minut oikeasti aika ajoin väsyneeksi, katkeraksi, surulliseksi, ahdistuneeksi ja lähes välinpitämättömäksi. Ennen olin aina se joka jäi ylitöihin kun pyydettiin, otin haasteita vastaan ja taistelin niiden läpi. Suunnitelin, kehitin ja toteutin aina uutta. Kokeilin, opettelin ja kysyin viisaammilta aina kun halusin tietää lisää.  Otin palautteet aina mielelläni vastaan, oli ne sitten hyviä tai rakentavia. Rakentavista palautteista sain motivaatiota haastaa itseäni ensi kerralla vielä vähän lisää. Pidän siitä jos mielipiteitäni kuunnellaan, ja ne otetaan huomioon, annetaan palautetta ja vastuuta sekä kiitetään työstä. Koska vain silloin voin olla varma, että oma työpanokseni on myös huomattu.

On siis toki monta asiaa, jotka ovat viimeisen kahden vuoden aikana vaikuttaneet minuun suuresti. Mutta työ on niistä kuitenkin se, jota en ole millään tavalla käsitellyt. Olen vain yrittänyt puskea koko ajan eteen päin, suorittaa ja tehdä edelleen tulosta, kehittää ja kehittyä, olla motivoitunut, miellyttää asiakkaita ja pomoa, saada palautetta ja ennen kaikkea kiitosta. Tein kaikkea tätä vaikka raskaimmilla hetkillä voimia ei olisi millään ollut. Vaikka mieli olisi tehnyt vaan itkeä, raivota ja jäädä peiton alle nukkumaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että hain töistä lohtua. Työ tarjosi muuta ajateltavaa kun halusin ajatukset pois omista ongelmista. Töissä olin itsevarma ja voimakas, hyvä palaute toi mukanaan hyvän mielen. 

Viimeiset puoli vuotta on kuitenkin yhtäkkiä ollut toisin. Suurin osa ajasta töissä on ollut henkisesti välillä äärimmäisen raskasta. Itsevarmuus on näyttäytynyt muille negatiivisesti ja väsymys puskee yhä useammin kiukun pintaan. Pienikin asia töissä saattaa saada minut raivon tai itkun partaalle. Työ joka oli minulle ennen niin tärkeä, jonne oli kiva mennä ja josta sain enemmän kuin annoin. 

Tämä fiilis on heijastunut samalla miun työmotivaatioon ja tehokkuuteen ja  tuntuu etten ole enää sama työntekijä kuin ennen;

en iloinen

en sosiaalinen

en positiivinen

en joustava

en reipas

en kunnianhimoinen

en ahkera.

Ja kaikkein pahimmalta tuntuu se etten saa enää samalla tavalla kiitosta, koska en luultavasti ole tarpeeksi hyvä, vaan hyvästä on tullut hyökkäävä ja äkkipikainen.  Työt saa minut nykyään kiukkuiseksi, ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi. Pyhä kolminaisuus joka syö niin motivaation kuin innon, ja jonka takia arki aamuisin on erittäin raskasta nousta sängystä ylös. 

Pahinta tässä tilanteessa on se, etten todellakaan tiedä mitä tehdä? 

Minulla olisi kolme vaihtoehtoa; pitkäloma, vastuut pois tai kokonaan uusi työpaikka. 

Tällä hetkellä koen että mahdollisuus parempaan voisi tulla ainoastaan tuon viimeisimmän kautta, mutta olen todennut että uusi työpaikka merkitsee itselleni samaa kuin uusi ala. Sillä nyt olen tullut siihen tulokseen että tämä ala ei sovi enää minule, eikä itsestäni ole enää samanlaisen työn jatkajaksi. Liian usein kysyn itseltäni "Tätäkö oikeasti haluan tehdä muka koko loppu elämäni?". 

Se kysymys on oma hälytyskelloni. 

Kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen oppinut tulkitsemaan itseäni, sekään ei ole aina ollut itsestään selvää.

Enää pitäisi vaan keksiä se tärkein.

Mikä minusta tulee isona?

Enkä tosiaan tiedä kuinka pitkä matka pitää vielä kulkea löytääkseni tuohon vastauksen.

5 Faktaa Miusta

En halunnut ensimmäistä tekstiä julkaistessa tehdä siitä tai tästä blogista mitään ns. "numeroa".

Ensimmäinen tekstini käsitteli kylmän viileästi ja lyhyesti meidän kotia. Suoraan asiaan asenteella, ilman mitään ylimääräisiä lätinöitä siitä, miksi halusin aloittaa blogin tai miten päädyin bloggerille, mitkä ovat aiheet joista meinaan kirjoittaa tai kuka edes itse olen. Nyt ajattelin kuitenkin hieman avata tuota viimeisimmäksi mainitsemaani asiaa eli itseäni. 

1. Olen 27-vuotias

Synnyin sunnuntai-iltana 7.4.1991, pian täytän siis jo 28-vuotta. 

Apua.

2. Tulen alunperin Etelä-karjalasta (sieltä murre)

Synnyin ja asuin koko lapsuuteni Ruokolahdella.  

Tällä hetkellä asun kuitenkin Helsingissä, jonne muutin töiden perässä reilu vuosi sitten.

3. Parturi-kampaaja, mutta kuitenkin myyjä

Olen siis koulutukseltani parturi-kampaaja vuosimallia 2010.

Kuitenkaan ala ei valmistumisen jälkeen tuntunut omalta. Kokeilin tehdä kampaajan töitä kerran puolisen vuotta osa-aikaisesti tuntipalkalla varsinaisen työn ohella, mutta nopeasti huomasin ettei se edelleenkään ollut miun juttu.  Myyjän töitä olen tehnyt kohta jo liki yhdeksän vuotta, enkä vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä isona?

4. Rakastan hajuvesiä

Miulla on aina hajuvettä. A-I-N-A. 

En meikkaa töihin oikeastaan koskaan, mutta hajuvettä miulla on joka päivä. Ja niitä kertyy, koska pitää olla sopiva tuoksu niin arkeen, juhlaan, iltaan kuin päivään. Töissähän miulla ei voi olla voimakkaita tuoksuja.

5. Ystävät ovat äärimmäisen tärkeitä

Ennen meni ystävät ja kaverit sekaisin, sillon tuntu että kaikki kenen kanssa hengaili vähänkin enemmän oli automaattisesti ystäviä.

Mutta oon tässä parin vuoden sisällä oppinut arvostamaan ystävyyttä ihan eri tavalla kuin ennen, ja sanan merkitys on muuttunut todella paljon. 

Nykyään miulla on paljon kavereita ja muutama hyvä ystävä <3